Ryhmäkuvaukset

Ryhmiä kaiken ikäisille ja tasoille niin Helsingissä kuin Vantaallakin.

Kaudet

Syyskausi alkaa osassa halleja elokuun puolivälissä ja osassa halleja syyskuun alusta ja loppuu jouluna. Kevätkausi alkaa vuoden vaihteen jälkeen tammikuussa ja loppuu touko- tai kesäkuussa.

Koska suosituimmat ryhmät täyttyvät yleensä hyvissä ajoin ennen kauden alkua, kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Mukaan voi kuitenkin liittyä missä vaiheessa kautta tahansa joten aina kannattaa kysyä missä ryhmissä on tilaa.

Katso alta mikä ryhmä sopii parhaiten sinulle. Voit myös olla yhteydessä marko@badmintonunited.fi / 045-202 6414 niin kerromme lisää.

JUNIORIT

Minisulkis

Minisulkis on sulkapalloa ja monipuolista liikkumista perheen pienimmille pelaajille. Ryhmät on tarkoitettu 4-8-vuotiaille lapsille, jotka aloittelevat uutta harrastusta liikunnan parissa. Tunneilla tehdään erilaisia harjoitteita iloisessa ja innostavassa tunnelmassa yhdessä kavereiden ja vanhempien kanssa.

Junnukoulu

Harrasteryhmä 8-13 vuotiaille junioreille, jotka haluavat harrastaa sulkapalloa ja oppia myös uusia asioita. Treeneissä tehdään hieman harjoituksia, unohtamatta joka harjoituksissa tapahtuvaa peli-osuutta.

Sulkiskoulu

13-18 vuotiaille junioreille, jotka haluavat harrastaa sulkapalloa. Pääpaino on liikunnallisuudessa ja hauskuudessa.  Treeneissä harjoitellaan tekniikkaa hieman, jotta pelaamisesta saa enemmän irti tulevaisuudessa. Treeneissä tullaan myös pelaamaan.

Junnukilpa

Ryhmä on tarkoitettu ainoastaan pelaajille, jotka pelaavat jo Sulkapalloliiton lisenssioimissa kisoissa tai Cityjunnusulkiskisoissa. Treenien rakenne ja vaatimustaso on tiukempi kuin Junnukoulussa ja Sulkiskoulussa. Pääpaino treeneissä on oppimisella ja kehittymisellä paremmaksi pelaajaksi.

AIKUISET

Aikuisten alkeisryhmä

Tähän ryhmään ovat tervetulleita kaikki, jotka aloittelevat pelaamaan sulkapalloa, mutta haluaisivat oppia lisää ja saamaan lisää irti pelaamisesta.

Aikuisten jatkoryhmä

Osallistuakseen ryhmään, on alkeet on oltava hallussa. Osallistuja on pelannut muutamia vuosia tai on poikkeuksellisen urheilullinen.

Kilpa 1

Seuran parhaat pelaajat. Pelaajan on oltava minimissään A- luokassa pelaava, jotta voi osallistua näihin treeneihin.

Kilpa 2

Aikuisille ja nuorille aikuisille tarkoitettu ryhmä. Harjoitellakseen tässä ryhmässä on pelaajan pelattava Sulkapalloliiton lisenssioimissa kisoissa ja oltava vähintään C- luokan pelaaja, mutta korkeintaan B -luokan pelaaja.

Peliryhmät

Peliryhmät on jaoteltu sulkapalloliiton luokkien mukaan. Näet kunkin peliryhmän tason ilmoitusjärjestelmässä ryhmän kuvauksesta.

Ilmoittaudu ryhmiin tästä!

Badminton United on siirtynyt Suomisporttiin. Katso ohjeet ilmoittautumiseen ja jäsenyyden hankkimiseen täältä.

****************

Aloita sulkapallo. Missä pelata sulkapalloa. Sulkapallo Talihalli. Sulkapallo Vuosaari. Sulkapallo Rajakylän tenniskeskus. Sulkapallo Ruskeasuo. Sulkapallo Helsinki. Sulkapallo Vantaa. Badminton Helsinki. Badminton Vantaa.